Remontti & laajennus 2007

screwdriver-02-june.gif

  

  

Eli näin kaikki alkoi... 

Meillähän oli tarkoitus myydä tämä talo, ja ostaa meitä kaikkia miellyttävä & tilava koti, mutta päädyimme kuitenkin remontoimaan tämän JO olevan talon. Tämän talon ahtaita ja hankalia tiloja ovat: eteinen, kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna. Myös ns. hukkaterassi takapihan puolella vaan pimentää taloa, eikä siitä ole mitään iloa. Hukkaterassin takana on yksi "makuuhuone", jossa on pidetty pieniä lämpöjä päällä ja käytetty varastona.

Suunnittelu lähti siitä, että ensin kysyimme onko kattoa mahdollista nostaa... eli olisimme tehneet talosta puolitoistakerroksisen. Toki se olisi ollut mahdollista, mutta lupaa sille ei saatu. Sitten siirryttiin seuraavaan suunnitelmaan, joka sitten on toteutumassakin jo  :) Pasi piirsi ja minä suunnittelin pää sauhuten. Ahtaat ja epäkäytännölliset tilat olivat ensisijaisen tärkeitä saada toimiviksi.

Ja tässä suunnitelma:

-Lähtökohtana projetkille oli olemassa oleva 102,5 lämmintäneliötä ja 148 kerrosneliötä käsittävä, vuonna 1992 rakennettu JT-Talopaketista rakennettu omakotitalo. Ja muutossuunnitelmat olivat seuraavat:

-Talon etuosaan rakennetaan lämmin kuisti/veranta, ei enää ahdasta eteistä.Vanhan eteisen ja olohuoneen välinen seinä puretaan ja saadaan tilava sisääntuloaula.

-Vanhan kylpyhuoneen, saunan ja kodinhoitohuoneen väliseinät puretaan ja kodinhoitohuone laajenee vanhan kylpyhuoneen ja saunan tiloihin, eli kodinhoitohuoneesta tulee iso ja ennenkaikkea toimiva. Uusi kylpyhuone ja sauna rakennetaan vanhan autotallin tiloihin.

-Osa vanhan autotallin tiloista ja vanhan varaston tilat kokonaisuudessaan hyödynnetään ”vanhempien makuuhuoneena” ja vaatehuoneena.

-Kulku uuteen kylpyhuoneeseen tehdään kodinhoitohuoneesta ja uudesta makuuhuoneesta.

-Olemassaolevan makuuhuoneen hukkaterassin puoleinen ulkoseinä puretaan ja ulkoseinä siirretään samaan linjaan olemassaolevan ulkoseinän kanssa. Saatu tila käytetään siten, että tilasta tulee takkahuone ja lasihuone. Eli siirretty ulkoseinä tehdään lähes kokonaisuudessaan lattiasta kattoon ulottuvilla ikkunoilla. Ainoastaan ikkunoiden väliin tulee runkotolpat ja uloimpien ikkunoiden sivuille hieman kiinteää seinää. Takkahuoneeseen tulee Uuniseppien kaakelipintainen erkkeritakka.

-Olohuoneen ja uuden takkahuoneen välinen seinä rakennetaan uudestaan siten, että vanha makuuhuoneen ovi ja vanha terassin ovi saavat väistyä ja tilalle tulee pariovet olohuoneesta takkahuoneeseen. Vanha varaston ovi saa myös väistyä ja tilalle tulee pariovet takka/lasihuoneesta uuteen makuuhuoneeseen.

-Keittiön vanhat hella, jääkaappi ja työtasot lähtevät kierrätykseen. Tilalle laitettaan uudet työtasot, jääkaappipakastin yhdistelmä, kalusteuuni ja liesitaso.

-Terassit rakennamme siten, että etupuolelle tulee iso terassi kuistin sivulle ja eteen. Kodinhoitohuoneen oven ulkopuolelle tulee pikkuterassi. Takapihalle suuri terassi, joka ylettyy puolesta olohuonetta aina korkeiden lasi-ikkunoiden ohi talon nurkalle asti. Eli lähes puolet talon mitasta.

Näillä muutoksilla saamme talosta toimivan, tilavan ja valoisan. Kauniilla sisustusratkaisuilla talosta tulee upea... esim. lasiruutuiset pariovet tulevat sekä makuuhuoneen & lasihuoneen väliin, kuin myös olohuoneen & takkahuoneen väliin. Muutokset ovat suuria, joten ei muutakuin pankinjohtajan puheille  :D

Sitten seuraavaksi alkoi "paperisota". En edes muista enää mitä kaikkia lupia (no ainakin rakennuslupa) yms. piti hankkia piirrättää kuvat insinööritoimistossa, hoitaa valvonta-asiat jne...  Lupia ja pankinjohtajan viestiä odotellessa sitten ruvettiin miettimään keneltä rakennus-ammattilaiselta tarjouksia pyytäisimme. Ensin pyysimme tarjousta talotukulta (josta ei koskaan IKINÄ otettu meihin yhteyttä) Ja sitten työkaveri suositteli samaa timpuria, joka oli heille vastikään tehnyt remontin ja eipä niiden suosittelujen jälkeen paljon muita tarvinnut miettiä.

Suunnitelman toteutus:

Pasi soitti Ronkaisen Jarkolle (Rakennuspalvelu Jarkko Ronkainen TMI) , ja Jarkko tulikin jo seuraavana päivänä katsastamaan talon. Pyysimme tarjouksen, hyväksyimme sen ja remontti alkoi lokakuun alkupäivinä. Jarkko itse, ja työmiehensä Juha Grön aloittivat hommat lokakuun alkupäivinä. Tätä valintaa meidän ei ole tarvinut kertaakaan katua, työnjälki on laadukasta, remontti etenee huippuvauhtia ja olemme enemmän kuin tyytyväisiä... tätä tarkempia ja täsmällisempiä timpureita tuskin on olemassa. Ja vielä Jarkon omin sanoin: "yritetään tehdä hyvää jälkeä, mutta AINA tulee priimaa! Tämä on totta (vaikka olikin hauska heitto), ammattitaito on molemmilla kovaa luokkaa!

Lokakuun alussa alkoi sitten myös omantyönosuuden suorittaminen. Eli ei muuta kuin Ramirenttiin hakemaan mahdollisimman isoa särkemistyökalua ja varastokonttia ja Jätehuolto Haatajalta mahdollisimman isoa roskalavaa:). Ja siitä se särkeminen sitten alkoi. Eli autotallista, varastosta ja muista purettavista tiloista oli kaikki tavara kannettava ensimmäisenä varastokonttiin. Sitten saivat lähteä vanhat terassinlaudoitukset ja terassin rungot.

Autotallin ajoluiska ja lattia sai antaa periksi maakiilalle(Ramirentin särkemistyökalu) ja purettu betoni kuskattiin kottikärryillä roskalavalle. Sen verran kovaa hommaa se kuskaaminen oli, että ensimmäinen kottikärry sanoi jo tässä vaiheessa työsopimuksensa irti vääntyneen akselin, vääntyneen rungon ja irronneen renkaan muodossa:) Lisäksi purettavana oli autotallin ja varaston välinen väliseinä, mikä lähtikin aika vaivattomasti lekalla. Varaston katto oli koolattu jostakin syystä matalammalle, kuin muiden huoneiden sisäkatot ja ei muuta kuin sorkkarauta ja leka heilumaan ja varaston katto alas. Samalla sitten tuli kyllä puhallusvillatkin silmille.. No, mitäs niistä. Villat talteen odottamaan uudelleen asennusta, kun sen aika on:)

Takkahuoneeksi tehtävän makuuhuoneen ulkoseinä purettiin myös lekalla ja moottorisahalla. Lekaa tarvittiin kyllä aika monessa purkuvaiheessa. Sillä kaatuivat vanhat kylppärin ja saunan seinät jne.. Missä vain lyöntivoimaa tarvittiin:)

Uuden kodinhoitohuoneen ja uuden kylpyhuoneen välissä olevaan tiiliseinään täytyi oviaukko tehdä timanttilaikalla. Niin.. ja sitä tiilipölyä putsailtiinkin sitten muutama päivä oikein urakalla. Vieläkin tiilipölyä löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista.

Välillä purkamisien kanssa meinasi tulla kiirekin, kun Jarkko ja Juha tekivät omia töitään niin nopealla vauhdilla, ettei meinattu keretä purkaa vanhaa alta pois. Päivät saattoivat venyä joskus jopa aamu seitsemästä yö kahteen.. Niin, joskus nukuttiin enemmän, joskus vähemmän mutta intoa remonttiin kyllä riitti:)

Purkutöiden ohella täytyi suorittaa juoksupojan hommia, eli Jarkolle ja Juhalle täytyi saada rakennusmateriaalia ja kylläpä se Pölkyn puuvarasto ja Rautian noutopiha tulivatkin tutuksi. Loppuajasta molemmissa paikoissa alkoivat jo puhuttelemaan etunimeltä:)

Purkutöiden ja juoksupojan hommien lisäksi omana työnä tehtiin ulkovuoraukset ja räystäslaudoitukset. Terassien teko kokonaisuudessaan, sisältäen routaeristyksen, pilarien muurauksen, runkojen ja laudoituksen teko, kuului omantyön osuuteen. Tosin talven tulo keskeytti terassirakentamisen mutta hommat jatkuu kunhan lumet vaan sulaa:)

Sisällä omina töinä tehtävinä oli kaikki maalaukset, tapetoinnit. Takkahuoneen ja uuden makuuhuoneen lattian tasoitus ja kuivien tilojen lattialaminaattien asennus, listoitukset ja muut viimeistelytyöt. Onneksi Jarkko piti päänsä, kun hän halusi itse tehdä laatoitustyöt. Ei välttämättä enää olisi aika itsellä riittänyt laatoituksien tekoon.

Keittiön muutostyöt teimme kokonaisuudessaan itse. Samoin kuin kodinhoitohuoneen kalustamisen ja muiden kiintokalusteiden asentamisen, poislukien kylppärin allaskaappi, jonka Jarkko laittoi näppärästi paikoilleen.

Koko kotiporukka osallistui remonttiprojektiin, minkä kukakin kouluilta ja töiltä ennätti ja jaksoi. Mutta ilman koko kotiporukan panosta ei valmista olisi saatukaan:)

Jarkko ja Juha tekevät:

*Kaikki valutyöt, seinärungot, kattorungot, eristykset jne.

*Kaikki laatoitukset (kylppärin seinät ja lattiat + kodinhoitoh. lattia + "suihkunurkkaus")

*Kuistin rakennus kattopäälle ja tuulensuojalevypinnalle koolattuna. Kuistin sisällä laatoitus ja paneelit seiniin.

*Takkahuone levypinnalle tasoitettuna

*Kodinhoitohuoneen laatoitukset ja seinät levypinnalle tasoitettuna.

*Entisen varaston muutos makuuhuoneeksi levypinnalle tasoitettuna

*Autotallin (uusi kylppäri & sauna) suunnitelmien mukaan täysin valmiiksi. Kylpyhuone ja sauna täysin valmiina listoja ja lauteita myöten.

*Putkityöt

*Ilmastointityöt

Piirustukset ja kohteen valvoja ja pääsuunnittelija

Insinööritoimisto Kämäräinen Oy

LVI- ja KKV suunnittelu ja valvonta

Insinööritoimisto Hannu Karjalainen

Sähkötyöt

Y.Paasovaara ay

Pääasialliset tavarantoimittajat

Rautia/JM Rauta, Pölkky oy, Klas1



 

measure-01-june.gif

 

(Aikajärjestyksessä olevia remonttikuvia löydät Täältä! *klik*)