Meidän perhe

Olemme nelihenkinen + kuusikoirainen Suurperhe täältä pohjoisesta.

Elikkäs perheeseemme kuuluu minä- Minna, Pasi ja tyttäret Tuuli & Lotta ja sekalainen seurakunta karvatassuja. Ensimmäinen "oma" koiruus meille tuli helmikuun viimeinen päivä vuonna 2005, elimme tosi raskasta aikaa sillä rakas isäni ja tyttärieni pappa oli juuri mennyt taivaaseen ja tarvitsimme elämäämme jotain suurta onnea. ONNI todella oli sitä, se pieni pallero nosti meidät taas elämän syrjään kiinni. Olin varannut Onnin (syntymättömän pennun) Tornioista Cotton Cloud's kennelistä joulukuun alussa 2004, enpä olisi arvannutkaan mitä elämä pian toi tullessaan. Suru-uutinen tuli 15.12.2004, rakas isäni oli kuollut hirvimetsällä samana aamuna, siitä alkoi pitkä, ja surun täyttämä tie. Hautajaiset 1.1.2005 olivat elämämme murheellisin tapahtuma, isä laskettiin hautaan ja tajusin että se todella oli lopullista- isää ei enää ollut muualla kuin sydämissämme. Mutta tapahtui jotain hienoakin, Onni syntyi isän hautajaisten aikaan. Viesti Tornioista oli ainoa asia joka sinä päivänä meitä lohdutti. Uskonkin vahvasti, että isä lähetti meille Onnin, että selviäisimme taas eteenpäin. Onni siis toi meille onnen, toivon ja uskon huomiseen. Kaiken tämän vuoksi Onni on aivan erityinen.. todella tärkeä ja rakas poika, minun esikoispoikani.

Tässä kuvassa Onni on 9vk.. minun ihana söpöliini!  :)

Kesällä 2005 Onnin kasvattaja Tanja tarjosi meille sijoitustyttöstä Nuppua, mietiskelin sitä pitkään koska olin ajatellut/ suunnitellut ottavani vain kaksi uroskoiraa. Mutta niinhän siinä kävi että Nuppunen "hyppeli" ihan suoraan sydämimme. Emme voineet vastustaa niin suloista ja pikkuista tyttöstä. Nuppu oli juuri vastikään tehnyt pennut ja siltä oli lähteneet kaikki karvat- Nuppu oli NIIN ruma, ettei sitä voi edes järjellä käsittää- ihan oikeasti ihmiset luulivat että se oli sairas- mutta ME näimme Nupun kauneuden... näimme että siellä upeiden silmien takana oli todella kaunis ja herttainen tyttö. Meillä oli aluksi paljon vaikeuksia, Nuppu oli kauhean arka & pelokas... se pieni ryysyläis reppana turvautui Onniin ja pelkäsi meitä ihmisiä. Ensimmäisenä meistä ihmisistä Nuppu rupesi luottamaan Lottaan ja edelleen Nuppusella ja Lotalla on aivan erityinen suhde. Nyt Nuppu on ollut meillä puolitoista vuotta ja en ikimaailmassa antaisi sitä pois... alkuvaikeuksien jälkeen meistä tuli kaverit ja nyt Nuppu on äidin ihana prinsessatyttö. Nupulla on vähän enemmän oikeuksia kuin pojilla, mutta ei sitä tarvi noille kolleille kertoa *shh*  ;)

 Tässä kuvassa Nuppunen on ihana lyhyessä karvassa.... mutta NIIN kaunis  :))

Partacollieista olen haaveillut pikkutytöstä asti. Muistan joskus piirtäneeni kuvia, jossa partiksella oli aina "merirosvolook"... nooh, arvaatte varmaan mitä tuleman pitää. Rupesin toden teolla kyselemään partiksen pentuja alkusyksystä 2005. Lähetin sähköpostia muutamalle kasvattajalle, myös Nokelaisen Annelle... joka ei vastannutkaan ihan heti. En löytänyt sitten haluamaani pentusta, tai- ehkä taas kohtalolla oli sormensa pelissä. Olin jo hylännyt ainakin hetkeksi haaveen partispoitsusta, muistan ajatelleeni että kyllä se aika tuo tullessaan sitten meille "sopivan" partacollien... MUTTA sitten meiliboksi helähti... Annelta tuli meili ja kuva pikkuisesta Paavosta- ja mikä hulluinta/ oudointa ja ihaninta jne.. Paavo oli juuri se lapsuuteni värivirheellinen (jota en muuten ole koskaan ajatellut) merrosvolook-koira. Rakastuin Paavoon välittömästi ja tein päätöksen n. sekunnissa että lähden pojan hakemaan kotiin heti kun se on mahdollista. Haimme Paavon imatralta lokakuun lopussa 2005, ajomatka oli PITKÄ ja mieleenpainuva, ajoin "samoilla silmillä" sinne ja takaisin rovaniemelle  *huh*. Päätöstä Paavon ottamisesta en ole koskaan katunut päivääkään. Paavo on uskomattoman ihana otus, tuollaista koiraa ei ihminen ehkä ole ystäväkseen ansainnut.

Tämä kuva minut hurmasi  :))) Hmm.. miksiköhän??  *virn*

Maaliskuussa 2006 laitoimme huushollin + koirat muuttolaatikoihin ja muutimme Kuusamoon. Olen asunut rovaniemellä ihan koko ikäni, samoin tytöt... eli maisemanvaihdos oli paikallaan. Kotiuduimme Kuusamoon vallan mainioisti ja oikeasti nyt tuntuu että ollaan asuttu täällä aina. Eipä me täältä enää lähdetä kulumallakaan pois  :)

Täällä on hirmu kaunista ja ah niin rauhallista  :))

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä laumaan saapui viime lokakuussa (2006) Tenho. Unelmankaunis ja herttainen partispoika etelä-suomesta. Tenho on samanikäinen kuin Paavo... ja sen kyllä huomaa. Olen ihan hullu... ja juu ihan oikeasti tiedän sen, mutta rakkaus näihin karvatasuihin on niin suuri, että Tenhon otin Paavolle kaveriksi. Paavo kun jäi pienten kanssa vähän yksinäiseksi. Mutta nyt ei ole Paavokaan yksin, aina on leikkikaveri kun sellaista kaipaa... ja nuo kyllä selvästi aika usein kaipaa  ;)

Tenho on tuollainen nauravainen kaveri  :)

Maaliskuussa 2007 jouduimme luopumaan Tenhosta. Kauan asiaa mietin, mutta mitään muuta ratkaisua tälle meidän käsiin kohta räjähtävälle tilanteelle ei löytynyt. Tenholle löydettiin aivan ihana, suorastaan täydellinen koti ja poika muuttokuormineen lähti maanantaina 050607 Ouluun. Oli todella vaikea luopua tuollaisesta rakkauspakkauksesta, mutta joskus on otettava järki käteen ja tehtävä kipeitä ratkaisuja.

Pasin omat karvanaamat ovat: Herttainen Nuori Sakemanni-herra Konsta  ja jäniksiä pyytävä vilkas Topi-beagle. Ainakin toistaiseksi Pasi ja kaksi nuorta herraa asustavat toista kotia.

Elokuussa 2007 meille muutti Tuulin iki-ikioma Sisu poika. Tuuli sai Sisun rippilahjaksi. Poitsun virallinen nimi on Hupitassun Maitopoika ja rotu on JackRusselinterrieri. Sisun (kuten myös Topin ja Konstan) sivut ovat tulossa piakkoin!

Sisusta löytyy kuvia Galleriasta  :)

"Ja yhtäkin ilman ois laumani vajaa"

Koiranko tahdot? No yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, oletkin jo köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löyhä.

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, ei neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.

No uskallatkos leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saa sen säilytetyksi.
Sängyillä ja sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkinhoito iltoja kai pilaa.

Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.

Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuonon jäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.

Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman ois laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.

Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää.

Koiranruoka, vitamiinit, reenit, rokotukset.
Ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä oonko kohta vainaa?
Silloin lempisessusi pään polvellesi painaa.

Se katsoo sua rakastaen, sinä päätät jaksaa.
Pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostusta varten,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.

Mutta talvi on kurja, ei koiratkaan tykkää.
Lenkkinsä ne tarvitsee vaikka taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.

Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat, ja parhaat ystäväsi.

On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama

kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.

- Tuntematon-